Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
Punainen Armeijakunta ja siitä tehty huono elokuva "Der Baader meinhof-komplex"
Kuuluisimmat tiedossa olevat Punaisen Armeijakunnan taistelutoimet:
Elokuva "Der Baader-Meinhof-Komplex" on elokuva joka perustuu samannimiseen kirjaan. Se ei ole elokuva joka perustuisi historialliseen totuuteen, tai olisi tehty sellaisella metodilla. "Der Baader-Meinhof-Komplex" on idealistista roinaa jossa esitetään joitain kerättyjä tosiasioita ja ne sekoitetaan ennakkoluulojen ja valheiden kanssa yhteen, siihen lisättynä alastomat naiset ja räjähdykset. Tuloksena on propagandafilmi tarkoituksena pestä puhtaaksi Länsi-Saksan Liittotasavallan lahtarivaltiota, siitä että tuo lahtarivaltio murhasi kapinaan nousseita ihmisiä ja tarkoituksena myös esittää kapina vain henkilökohtaisesta ärsytyksestä nousseiden toiminnaksi eikä luokkataistelun ilmentymäksi.
Ei tarvitse olla vallankumouksellinen filmikriitikko jotta ymmärtää miksi elokuva on tehty.
Se mikä meille on oleellisinta, se mitä elokuva ei näytä, on että Punainen Armeijakunta (Rote Armee Fraktion ,RAF) oli kaikkein korkeimman asteen poliittinen projekti jonka tarkoituksena oli edesauttaa maailmanvallankumouksen kehittymistä - ainakin se oli se minkä tavoitteen ryhmä itselleen asetti. Ei ole vielä ollut todellista Punaisen Armeijakunnan arvostelua joka lähtisi marksismi-leninismi-maoismin lähtökohdista.
On suuri määrä erilaisia tuomioita joita ovat laatineet sellaisetkin jotka kutsuvat itseään "maoisteiksi", mutta joilla ei ole koskaan ollut tarkoituksena todella eteenpäin viedä proletaarista vallankumousta imperialistisessa maassa.
Arviointi on välttämätöntä, ei vain Punaisen Armeijakunnan, vaan myös toisten taisteluiden kuten esim. italian Punaisten prikaatien, Pohjois-Irlannin ja baskien aseellisen taistelun, ja osittain Mustan Vapautusarmeijan (BLA) ja "Säämiesten"(weatherman) kokemukset Yhdysvalloista, koska kaikki nämä järjestöt ja taistelut, kaikkien niiden virheiden ja rajoittuneisuuksien kanssa, antavat tärkeää oppia siitä kuinka vallankumouksellinen aseellinen taistelu voi -ja ei voi kehittyä imperialistisissa maissa. Myös Toisen maailmansodan aikaiset vastarintataistelut ovat päteviä, esim. Tanskan Kööpenhaminassa, niitä ei saa jättää huomioitta.
Tässä annamme kaavamaisessa muodossa näkemyksemme Punaisesta Armeijakunnasta niiden tutkimusten perusteella joita tähän mennessä on voitu tehdä.
Näiden suurin rajoitus on että ne eivät ole tasa-arvoisesta luonteesta ja edelleen on suuria aukkoja tietämyksessämme. Kaikki johtopäätökset on sen vuoksi nähtävä väliaikaisina ja keskustelunaloituksena.
Se yhteiskunnallinen tilanne jossa Punainen Armeijakunta oli, voidaan vain ymmärtää jos asettaudutaan silloin vallinneeseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen, tilanteeseen Euroopassa ja Länsi-Saksassa erityisesti. Länsi-Saksa oli viime vuosisadan lopulla imperialistinen maa, mutta samanaikaisesti maa joka oli Amerikan Yhdysvaltojen miehittämä, tämä kaksinainen tilanne vaati hyvin tarkkaa luokka -analyysia, -ja hyvää maailmantilanteen luokka-analyysiä, jotta oikeaa politiikkaa voitaisiin muodostaa. Punainen Armeijakunta epäonnistui siinä. Proletariaatin päävihollinen oli Länsi-Saksan Liittotasavalta, ja se oli tämä valtio jota vastaan kommunistien ja vallankumouksellisten olisi pitänyt kohdistaa voimansa; Punainen Armeijakunta ei tunnistanut asiaa vaan näki USA-imperialismin päävihollisena joka ehkä oli suurin virhe joka jätti tien avoimeksi revisionismiin kääntymiselle joka toteutui ns." toisen sukupolven aikana"
Sitä myöden ei kuitenkaan sanota etteikö Punainen Armeijakunta nähnyt Länsi-Saksan valtiota vihollisena, -valtio vihollisena, se nähtiin ja sitä olisi vaikea välttää. Vuodesta 1956 oli Kommunistinen Puolue (KPD) kielletty, jokainen yritys muodostaa vallankumouksellinen liike kohtasi kivenkovan vastustuksen, niin että lievemmällä asteella opiskelija-aktiiveja voitiin murhata poliisin toimesta ilman että joku todella olisi rangaissut siitä. Että valtio oli työkalu luokkadiktatuurille ja kuolemanvihollinen kommunismille, sitä ei kukaan voinut välttää. Koko valtiokoneisto oli täynnä vanhoja natseja. Tämän asian olemassaolo asetti aseellisen taistelun päiväjärjestykseen myös kaikenlaisille pikkuporvarillisille ryhmille. Elokuvasta ei käy ilmi että jo vuonna 1968 oli erilaisia järjestöjä jotka järjestelmällisesti toimeenpanivat aseellisia toimenpiteitä. esim. Tupamaros Länsi-Berliinissä ja Mynshenissä, Hasiskapinalliset, Musta Rintama jne. Punainen Armeijakunta järjestönä perustettiin vuoden 1970 alussa. Punainen Armeijakunta tuli olemaan tärkein ja kaikista pitkäikäisin kaikista näistä järjestöistä, mutta jotta ymmärrettäisiin se toimi joka aseellisella taistelulla oli Länsi-Saksassa, 1960-luvun lopussa, ja periaatteessa koko 1970-luvulla, täytyy ymmärtää että toteutettiin joukoittain toimenpiteitä toisten ryhmien /järjestöjen toimesta, Punaisen Armeijakunnan lisäksi. Tärkein muista järjestöistä oli "Kesäkuun toisen päivän liike" joka perustettiin 1972 ja joka pääasiassa tuli osaksi Punaista Armeijakuntaa 1980-luvulla. Järjestö "Vallankumoukselliset solut" näki päivänvalon 1973 ja 1977 alkoi "Rote Zora" toimimaan itsenäisenä aseellisena naisjärjestönä. aseistettu taistelu Länsi-Saksassa ei ollut ilmaus yksittäisten opiskelijoiden taikka "hullujen" itsekorostustarpeesta vaan ilmaus vallankumouksellisen tilanteen epätasaisesta kehityksestä.
Ulkoiset tekijät, kuten proletaarisen maailmanvallankumouksen strateginen tasapaino, kolmannen maailman vallankumousliikkeen voimakkaasti eteenpäinmenosta, taistelu USA:n ja Neuvostoliiton supervaltojen välillä, Kiinan Suuren Proletaarisen Kulttuurivallankumouksen vaikutuksesta joukkoliikkeisiin koko Euroopassa, olivat kieltämättä tärkeitä ja sysäyksenantavia seikkoja siihen että Punainen Armeijakunta muodostui, mutta ratkaiseva edellytys löytyi Länsisaksalaisesta yhteiskunnasta. Punainen Armeijakunta ei ollut "kansainvälinen ilmiö" vaan saksalainen ilmiö kansainvälisessä ilmiössä
Elokuvassa Punaisen Armeijakunnan perustajat esitetään yksittäisinä yksilöinä ilman esihistoriaa, mutta Ulrike Meinhofilla oli poliittinen taustansa illegaalisessa(maanalaisessa) Saksan Kommunistisessa Puolueessa(KPD), Baader oli ollut aktivisti "Ulkoparlamentaarisessa Oppositiossa" (jota johti Rudi Dutschke), monet muut alkuperäiset jäsenet olivat olleet aktiivisia eri KPD:n johtamissa järjestöissä jne. Ne olivat poliittisia aktivisteja jotka perustivat Punaisen Armeijakunnan, ihmisiä joilla oli eriasteisia poliittisia koulutuksia eikä seikkailijoiden porukka.
Punainen Armeijakunta työskenteli teoriakasvatuksen parissa. Se mikä on siinä yhteydessä mielenkiintoista meille ei ole se kuka ryhmässä oli paras teoreetikko, tai kuka sen paras soveltaja. Porvarillinen historian kirjoitus -ja elokuva on osa sitä, lähtee yksilöistä, se ei tee kuten me ja jos me keskitymme yksittäisten henkilöiden luonteeseen me menetämme kyvyn ymmärtää ryhmää poliittisesti.
Asiakirjoissa "Kaupunkisissikonsepti" (elokuu 1971), "Aseellisesta taistelusta Länsi-Euroopassa" (toukokuu, 1971) ja "Palvelkaa Kansaa" (huhtikuu 1972), ovat tärkeitä ideologis-poliittisia tekstejä jotka näyttävät miltä Punaisen Armeijakunnan perustajien maailmankatsomus näyttää. Että näitä asiakirjoja ei käsitellä elokuvassa enempää kuin suggestiivisena varusteena, kun ne todellisuudessa käsittelevät korkeinta ajateltua ohjelmanluonteista asiakirjaa, ei ole outoa. Nämä asiakirjat näyttävät kuinka maoismi oli tärkeä innoituksen lähde Punaisen Armeijakunnan perustajille. Niissä analysoidaan luokkataistelua kansainvälisesti ja kansallisesti, mm. erittäin tärkeitä kaivostyöläisten lakkoja, sekä metalli -ja sähköteollisuuden työväen lakkoja joihin syyskuussa
1969 osallistui yli 200 000 lakkoilijaa, ja suuri kemiantyöläisten lakko 1971. Saksan Kommunistisen Puolueen(DKP) revisionismia kritisoidaan ), joka oli legaalinen(laillinen) jatko Hrustsjov -revisionistiselle " KPD:n jatkolle" joka muodostettiin syksyllä 1969. Niin hyvin USA-imperialismi kuin "Neuvostorevisionismikin" tuomittiin. Ja osoitettiin ymmärtämystä maailman vallankumousprosessille joka on hyvin lähellä maoismia. Ja otettiin toverillinen asenne niihin kommunisteihin jotka olivat alkaneet järjestää järjestöjä ja puolueita. uutena vuoteen 1968 oli Saksan Kommunistinen Puolue/marksilais -leniniläiset (KPD/ML) muodostettu Hampurissa. Osoitettiin vallankumouksellisen taistelun oikeutus ja välttämättömyys. Ratkaiseva kysymys on kuitenkin että kommunistisen puolueen rakentamisen välttämättömyys torjuttiin ja se mikä näkyi alussakin eli usko kansanjoukkoihin puuttui.
Pääkritiikkimme on siinä kysymyksessä kuinka Kommunistinen Puolue tulee rakentaa johon Punaisen Armeijakunnan perustajien olisi pitänyt suuntautua. Punainen Armeijakunta halusi rakentaa "proletaarisen järjestön" – ts. Kommunistisen Puolueen – esimerkin kautta näyttää tietä kansanjoukoille ja nostaa ne taisteluun: ongelma tässä ei ollut että sellainen näkemys on virheellinen, vaan että siinä tosiasiallisesti onnistuttiin, mutta ei ollut järjestöllistä välinettä järjestää niitä kansanjoukkoja jotka todella nousivat eikä voinut kehittää luokkataistelua. Ideologisena perustana oli eklektinen(=valikoiva) teoria, todistettavasti kuitenkin innostuttiin Puheenjohtaja Maosta ja Kiinan Kommunistisesta Puolueesta (se että oli opiskeltu esim. "Eläköön Voitto Kansansodasta" on selvää) mutta ei ollut vankkaa maailmankatsomusta ja "sekoitettiin terveesti" todellisia maolaisia näkökohtia erilaisten revisionististen väittämien kanssa.
Tätä hyödynnettiin elokuvassa, puheenjohtaja Maon lainausten käyttäminen esitetään enemmän tavalla joka lähinnä viittaa "hulluuteen" -taas tietoinen teko estääkseen sen että maoismi voittaisi alaa saksalaisten vallankumouksellisten keskuudessa, jonka se kuitenkin tekee (katsokaa "Radikaalin" seuraava numero). Punaisen Armeijakunnan perustajat eivät halunneet ottaa - suhteellisen- pitkäaikaista työtä kommunistisen puolueen rakentamiseksi.
Tarkoitettiin että sissijoukkona johdetaan aseellinen taistelu tulisi toimimaan sen synnyttäjänä. Punaisella Armeijakunnalla tulee aseellisen ryhmän -kaupunkisissien- taistelu korvaamaan koeteltujen kommunististen luokkataistelijoiden etujoukkoa joilla on katkeamaton suhde kansanjoukkoihin.
Ymmärrys aseellisesta vallankumouksellisesta taistelusta pitkäaikaisena taisteluna oli ja on oikein, ei myöskään se ollut väärinymmärrys luokkataistelun objektiivisesta tilanteesta, tai historiallinen hetki joka olisi ongelma Punaisen Armeijakunnan teoriassa. Hylkäämällä Punainen Armeijakunta sen vuoksi että he aloittivat aseellisen taistelun on meille vieras ajatus. Ongelma Punaisen Armeijakunnan kanssa oli heidän ymmärryksensä proletaarisen vallankumouksen subjektiivisista voimista.
Pikkuporvaristolle tyypillisellä suvaitsemattomuudella haluttiin hypätä välttämättömän vaiheen yli vallankumouksellisessa prosessissa, ja sen vuoksi kivääriä ei asetettu keskeiseksi vallankumouksen rakentamisessa vaan johtava rooli. Puolueen rakentamisen asemasta aseelliselle taistelulle haluttiin aseellisen taistelun avulla rakentaa vallankumouksellinen järjestö.
Yritettiin sissien lähtökohdista "puuttua" luokkataisteluun, ei johtaa sitä luomalla vallankumouksen kolme työkalua (Puolue/Armeija/Rintama). Se oli vasta 1980-luvulla, kun oli tultu revisionismin työkaluksi, kun alettiin yrittää rakentaa "vallanvastaista järjestäytymistä" joukkojen tasolle, (katsokaa mm. Hafenstrasse Hampurissa). Kun Punainen Armeijakunta yritti osallistua keskusteluun "Vasemmistosta", kuten esim. oli kun lähetettiin etukäteen nauhoitettu keskusteluun osallistuminen yhteen kokoukseen jonka oli järjestänyt "kolme maolaista" järjestöä Frankfurtissa toukokuun lopussa 1972, se oli kuin voima "ulkoapäin" Ymmärrettiin että pitää saada yhteys kansanjoukkoihin mutta koska ei oltu tehty työtä proletariaatin kanssa oltiin pakotettuja luottamaan ennen kaikkea intellektuellien ja opiskelijoiden kuljetukselliseen tukeen. Sen vuoksi ei voinut liikkua kuin kala vedessä ja joutui nopeasti pidätetyksi.
Koska puoluetta ei oltu rakennettu tuli keskusjohdon pidättäminen olemaan katastrofaalista Punaiselle Armeijakunnalle järjestönä.
Ne jotka jäivät vapaaksi alkoivat suuntaamaan toimenpiteitä yrittääkseen vapauttaa vangitut samaan aikaan kun "ideologinen" johto tuli edelleen vangituilta johtajilta.
Tuloksena oli että johtajat murhattiin ja poliittista linjaa muutettiin. Punainen Armeijakunta julkaisi ensimmäisen (1982) asiakirjansa jossa sen uusi linja vahvistettiin. Asiakirjassa "Sissit, vastarinta ja imperialisminvastainen rintama" (toukokuu 1982) ovat kaikki viitteet maolaisiin näkökohtiin poissa. Nyt ei enää puhuttukaan "Neuvostorevisionismista" vaan "sosialistisista valtioista" jotka Yhdysvaltain taholta ovat "pakotettu varustautumaan". Pois on revisionistisen "Saksan Kommunistipuolueen(DKP) kritiikki, sen sijaan kritisoidaan sosialidemokraatteja, ja niin edelleen. Uusi johti Brigitte Mohnhauptin ja Christian Klarin johdolla otti komennon, ja muutti Punaisen Armeijakunnan sosiaali-imperialistien leikkikaluksi. Se että sosiaali-imperialistit "itäsaksalaisine" renkeineen onnistuivat ottamaan Punaisen Armeijakunnan hallintaansa, on meille selvää; selvä todiste on että kun Länsi-Saksa otti DDR:n hallintaansa pidätettiin sieltä samanaikaisesti kymmenen Punaisen Armeijakunnan jäsentä jotka olivat maassa. On myös suuri määrä muita konkreettisia esimerkkejä; ennen kaikkea ne jotka olivat maassa.
On myös suuri määrä selviä esimerkkejä; ennen kaikkea Punaisen Armeijakunnan aiemmat jäsenet eivät salaile yhtään että Punaisella Armeijakunnalla aikaisin 1980-luvulla tiiviitä yhteyksiä DDR:n kanssa. Että nämä "yhteydet" aloitettiin aikaisemmin kuin syksyllä on uskottavaa. Myös ns. "ensimmäisen sukupolven" johdolla oli suhde tukea kaikkia vapautusliikkeitä, kuten
Lounais-Afrikan Kansanjärjestö, Angolan vapautuksen kansanliike(MPLA), Mosambikin vapautusrintama (FRELIMO), nimetäkseen joitain afrikkalaisia esimerkkejä, ilman että nähtiin näiden yhteyttä sosiaali- -imperialsimmin oikealla tavalla; väännelty "imperialisminvastaisuus" joka ei van johda siihen että "viholliseni vihollinen on ystäväni", vaan tässä tapauksessa" ystävän ystävä on ystävä" ja niinpä, sosiaali-imperialismista tuleekin oma ystävä. Tämä erityinen suhde Palestiinan Vapautuksen Kansanrintamaan (PFPL) on myös välttämätöntä tutkia.
Sen jälkeen Mohnhaupt, Klar ja muutamat muut pidätettäessä ottivat niin kutsutun "kolmannen sukupolven" haltuunsa ja vaikka sen linja joissain kohdissa oli toisenlainen kuin edeltävän sukupolven- tehtiin mm. solidaarisuustoimenpiteitä vangeille jotka kuuluivat Espanjan Kommunistiseen puolueeseen(vallankumouksellinen)/Fasismin Vastaiseen kansanrintamaan (PCE (r)/GRAPO) ja julistettiin tiettyä sympatiaa Filippiinien Uudelle Kansanarmeijalle, niin oli päälinja sama.
revisionismin yleisen konkurssin jälkeen ei tiedetty mitä tehtäisiin ja 1996 likvidoitiin Punainen Armeijakunta muodollisesti. Voi olla merkittävää mainita että ne jotka lakkauttivat Punaisen Armeijakunnan sanoivat itse ettei heistä kukaan ollut mukana järjestössä ennen vuotta 1984, eivätkä tunteneet keskusteluita jotka johtivat toukokuun 1982-vuoden asiakirjaan.
Punainen Armeijakunta oli pikkuporvarillinen vallankumouksellinen liike ensimmäisen vaiheensa aikana.
Toisen aikakauden alusta ja siihen asti kunnes ryhmä likvidoitiin se liittyi aseelliseen revisionismiin, shakkinappulana venäläisen sosiaali-imperialismin pelissä ja sen sortuessa kasaan menetti kaiken olemassaolonsa tarkoituksen.
Se aseellinen taistelu jonka Punainen Armeijakunta aloitti kesti "virallisesti" vuoteen 1996. Vielä tänään on ryhmiä jotka ovat tunnettuja kuin ne kuten "Militante Gruppe" (Militantti ryhmä) ja "Vallankumouksellinen Vasemmisto" jotka nykyään ovat ne jotka julkaisevat hyvin tärkeää maanalaista aikakauslehteä "Radikaalia", joka viime numerossaan suuressa artikkelissa huomioitsee Intian Kommunistisen Puolueen(maoistit) ja sen johtaman vallankumouksellisen sodan, ja julkaisee raportteja ja toimenpiteitä joita Kansan Vapautusarmeija Perussa suorittaa. Ne ryhmät jotka järjestelmällisesti sytyttävät tuleen loistoautoja sellaisissa kaupungeissa kuten Hampuri ja Berliini tekee selvän osoituksen siihen että "sytyttämällä sata autoa tuleen on poliittista toimintaa" Aseellinen taistelu jatkaa olemistaan kaikkein korkeimmalla asteella päiväjärjestyksessä Saksassa, ja jos joku epäröi, pitäisi niiden järjestelmällisten hyökkäysten instituutioita vastaan(niin hyvin sotilaallisia kuin siviilienkin) olla liittyneinä saksalaisen imperialismin sotaan Afganistanissa antaa selvää esimerkkiä.
- jos ei muuten niin se polttopulloisku joka vasta tehtiin Hampurilaista poliisiasemaa vastaan eräs selvä esimerkki siitä että Saksan valtiota vastaan hyökätään.
Tässä asianyhteydessä filmi pitää nähdä. Elokuvantekijät haluavat saada meidät uskomaan että aseellinen taistelu on hyödytöntä, ja että Punaisen Armeijakunnan esimerkin antama oppi on että ainoa oikea on se että ei nouse aseisiin. Päinvastoin Punainen Armeijakunta on tärkeä esimerkki siitä että aseisiin astuminen on tärkeä esimerkki, tärkeä esimerkki on että on mahdollista nousta aseisiin, että voidaan saada tiettyä menestystä kaikista rajoitteistaan huolimatta joita heillä oli, ja että tämä taistelu kantaa siementä 40 vuotta Punaisen Armeijakunnan perustamisen jälkeen. Se on se myönteinen opetus jota meitä koetetaan estää näkemästä. Punainen Armeijakunta oli poliittinen järjestö joka toimi militaristisesti, sotilaallisesti, se ei ollut sekopäiden yhteenliittymä.
Korkea osuus Punaisen Armeijakunnan kaadereista oli naisia, noin 60 % jäsenistä oli naisia ja naispuolisia aktivisteja, (Meinhof, Ensslin, Mohnhaupt mm.) esittivät merkittävää roolia, muta elokuva valheellisesti esittää heidät miltei haaremina Baaderin ympärillä. Se että elokuva kestää vain "saksalaiseen syksyyn" 1977 asti, ja kirja joka on perustana, vuoteen 1985 – ei myöskään ole sattumaa. Elokuva esitettiin "saksalaisen syksyn" 30-vuotisjuhlan yhteydessä joka aiheutti sen että Punaisesta Armeijakunnasta ja aseellisesta taistelusta keskusteltiin kiihkeästi taantumuksellisissa tiedotusvälineissä. Jotta annettaisiin "selitys" Punainen Armeijakunnan jäsenten murhiin ja esittää Länsi-Saksa hyvänä valtiona joka "puolusti demokratiaa" oli poliittisesti välttämätöntä. Juuri tämän tarkoituksen filmi täytti.
Toivomme lopuksi että tämä antaa hyvän aiheen keskustelulle joka on käytävä ja siinä maoismi materialisoituu Suomen kommunisteihin ja vallankumouksellisiin.
11.5.1972 USA:n armeijan varuskunnan pommitus Frankfurtissa, 1 kuoli, 13 haavoittui
12.5.1972 Baijerin osavaltion poliisivoimien pommitus Augsburgissa ja Münchenissa, 5 poliisia haavoittui
16.5.1972 Liittovaltion tuomarin Buddenbergin auton pommittaminen. Tuomari Buddenberg, vaimo ja autonkuljettaja haavoittuivat.
19.5.1972 Axel Springerin mediakonsernin päämajan pommitus Hampurissa. 17 loukkaantui
24.5.1972 USA:n armeijan Euroopan osaston päämajan pommi-isku Heidelbergissä, 3 kuoli, 5 loukkaantui
27.2.1975 Kristillisdemokraattisen poliitikon Peter Lorenzin kidnappaus.
24.4.1975 Länsi-Saksan suurlähetystön kaappaus Tukholmassa. Suurlähettiläs likvidoitiin. Punainen Armeijakunta räjäytti lähetystön. 4 kuollutta joista 2 kuului Punaiseen Armeijakuntaan.
7.4.1977 Liittovaltion tuomarin Siegfried Bubackan likvidoiminen. Autonkuljettaja ja toinen matkustaja saivat surmansa
30.7.1977 Dresdner pankin pääjohtajan, Jürgen Ponton likvidointi tämän kotona.
1977 Lufthansan lennon kaappaus, lentokoneen kapteeni likvidoitiin, kaappaus päättyi GSG 9-kommandoryhmän väliintuloon, jolloin kolme neljästä kaappaajasta kuoli.
18.10.1977 Kapitalistiliittojen puheenjohtaja Hanns Martin Schleyerin kidnappaus ja likvidointi. 3 poliisia ja Schleyerin autonkuljettaja kuolivat.
25.6.1979 NATO:n komentajan Alexander Haigin likvidointiyritys.
9.7.1986 Siemensin johtajan Karl Heinz Beckurtsin ja tämän autonkuljettajan Eckhard Gropplerin likvidointi.
30.11.1989 Pankinjohtaja Alfred Herrhausenin likvidointi.
1.4.1991 Treuhandanstaltin (DDR:n omaisuuden yksityistämisvirasto) johtajan Detlev Karsten Rohwedderin likvidointi tämän kodissa.
27.3.1993 Isku uuden vankilan työmaalle Aineelliset vahingot 123 miljoonaa Saksan markkaa (50 miljoonaa euroa)
Syyskuu
2010(92)
ELÄKÖÖN MAOISMI-OPINTOPIIRI